Tunteita ja tuoksuja
Ei se ole kivaa, ainakaan aina. Ja kun se on tarpeeksi arkista niin välttämättä edes palkinto ei oikein lämmitä. Nimittäin järjestely. Vaikka työkseni sitä teen ja pidän kannustavia palopuheita aiheesta niin kyllä se joskus on vaan sillin ja etikantuoksua keittiössä. Siitä on luksotiikka kaukana. Eikä se pikkuhomma välttämättä edes taitu vartissa. Varsinkin jos edellisestä kerrasta on useampi vuosi. Ja vaikka sanotaan että aloita paikasta johon ei liity suuria tunteita, niin niitä voi kyllä olla ihan ihmeellisissä paikoissa. Minä löysin tänään sellaisia jääkaappia siivotessa. Lopputulemana oli 25 tyhjennettyä lasipurkkia, joissa oli ollut jouluvieraille varattua hilloketta ja sinappeja, hyviä aikeita valmistaa tästä lähin itse terveellisiä aterioita sekä matkoilta hankittuja herkkutuliaisia. Jälkimmäiset olivat – itsetehtyjen maistuvaisten lahjojen lisäksi – ne, joiden kohdalla saatoin myös hymyillen mielessäni kiittää. Loppu oli aikamoista jupinaa. Päätin että jatkossa teen tätä useammin ja pyrin pidättäytymään reseptien kokeiluista. Voin aivan hyvin syödä about samoja asioita kuin tähänastisessakin elämässäni ja vaihtelua kaivatessani ostan sen ilomielin jonkun taitavamman valmistamana. Ihmettelen kuitenkin että miten paljon syyllisyyttä ja uskomuksia voi vanhentunut pesto nostaa tietoisuuteen. Huomasin etten ole likikään ihanneminäni kaltainen aloitteleva marttailija, vaan nykyuusavuton ihminen – ja huono nainen – jolla helpoksi tehdyt puolivalmisteetkin (joita kukaan itseään kunnioittava kotikokki ei käyttäisi) pääsevät päiviltä kulkematta kattilan kautta. Shame on me. Tällaisia uskomuksia ja tunteita kyökistä tänään. Ehkä seuraava kohde on helpompi kun edessä on siivouskaappi.
