Törmäsin netissä vaatekaupan mainokseen, jossa kehotettiin päivittämään vaatekaappi. Koska nyt sattuneesta syystä olen tämän alkuvuoden viettänyt enemmän tai vähemmän pää vaatekaapissa tekemällä aiheeseen liittyvää verkkokurssia, huomasin että mulle tuli tarve ottaa kantaa tähän päivitysasiaan. Mainoksesta jäi onnistuneesti sellainen vaikutelma että päivitys tarkoittaa uusien vaatteiden ostamista. Että hankitaan jotain uutta, lisätään ne edellisten joukkoon ja seuraavana…
On vissi ero siinä täytyykö tai onko pakko vai saako jotain tehdä. Se vaikuttaa sekä siihen tapahtuuko motivoitumista että siihen miltä asia ja tekeminen tuntuu. Mulla on sellainen helmasynti että sorrun viljemään yleistäviä ja ehdottomuuksia luovia sanoja aina tai koskaan. Ja varsinkin se koskaan tuppaa aina tulemaan bumerangina jotenkin takaisin.Olen jo elänyt niin monta ajastaikaa…
Rehellisyys itselle. Siinäpä pirullisen hankala laji. Kun kaikki on hiukan suhteellista. Että verrattuna mihin olen sitä tai tätä tai asiat on niin tai näin. Ja muuttuuko mielipide tai ajatus asiasta jos olen syönyt tai nukkunut hyvin. Ja entä jos kahdenkymmenen vuoden takaiseen ihmissuhdekonfliktiin saankin yhtäkkiä uuden tajunnanräjäyttävän näkökulman jonka johdosta alan epäillä ovatko muutkaan uskomukseni…
Loma oli tulossa, tiesin sen. En vain tiennyt tarkkaan koska ja mihin. Kreikka siinteli mielessä. Kaikista epävarmuustekijöistä huolimatta valmistauduin. Kävin läpi kesävaatteita, tilasin aurinkorasvaa ja jumppasin tietäen että treenitaukokin koittaa kohta. Toivoin ja jännitin, koitin tehdä parhaani että se toteutuisi. Töihin mennessä ja sieltä tullessa ajatukset olivat lomassa. Tein havainnon että se oli jotain mitä…
Ei se ole kivaa, ainakaan aina. Ja kun se on tarpeeksi arkista niin välttämättä edes palkinto ei oikein lämmitä. Nimittäin järjestely. Vaikka työkseni sitä teen ja pidän kannustavia palopuheita aiheesta niin kyllä se joskus on vaan sillin ja etikantuoksua keittiössä. Siitä on luksotiikka kaukana. Eikä se pikkuhomma välttämättä edes taitu vartissa. Varsinkin jos edellisestä kerrasta…
Joskus se on kuin sipulinkuorimista. Päällimmäinen kerros on ohuen ohut eikä siitä oikein edes saa kiinni. Kerroksia piisaa ja aina välillä turskahtaa kyyneleitä. Joskus taas alitajunta on asiaa jo niin pitkälle työstänyt ihmisen sitä lainkaan tiedostamatta, että siinä kohtaa kun varsinainen tavaratyö aloitetaan niin päätökset syntyy – tai pikemminkin tulevat ilmoille – nopeasti ja homma…