Kreetan mutkatiet

Päämäärä ja määränpää

Koska olen kesän rakentanut Tunnista tilaisuudet -aarrekarttakurssia, olen sen yhteydessä paljon miettinyt sitä mikä merkitys tavoitteilla ylipäätään on. Tai unelmilla. Pitääkö olla joku päämäärä? Että eikö sitä ihminen olisi onnellisimmillaan kun vaan eläisi hetkessä kuita tavoittelematta? Tälläkään kertaa oikeasta vastauksesta ei ole tietoa, mutta tuore huvittava kokemus lomalta kyllä.

Menimme Kreetalle. Mies rentoutuu moottoripyöräilemällä ja minä istun tarakalla. Ihastelen maisemia, haistelen yrttien (ja välillä vuohien) tuoksua, nautin vilvoittavista tuulista vuorilla ja assisteeraan navigoinnissa huutelemalla kännykän antamia viitteitä eteenpäin. Koska olemme tehneet näitä retkiä jo sangen monta kertaa, tuli tällä kertaa sellainen kokeneen harha, että eihän me nyt karttaa tarvita päästäksemme perille. Sehän on tuttu reitti pohjoisrannalta etelärannalle, katsotaan vaan about missä suunnassa aurinko on ja onhan siellä niitä viittoja. Eli reippaasti vaan pärinää koneeseen ja nokka kohti lumoavia pikkuteitä. Syheröä vuorenrinnettä ylös, sitten toisella puolella syheröä alas ja sama uudelleen. Ja niinhän siinä kävi että kun matkaa oli kulunut tuplat siihen mitä siihen olisi pitänyt mennä ja näkyi toistamiseen opaste keskellä saarta olevaan tuttuun kylään, totesimme että tänään ei uida etelänpuoleisella rannalla vaikka meri taas vuorten välistä jo näkyikin.

Sehän ei lomalla harmita, koska maisemat on kauniita ja mutkatiet mukavia. Aikataulua ei ole, päivä paistaa ja yritit tuoksuu joka tapauksessa. Ja jos matkanteko on se juttu, niin ei ole niin väliä määränpäällä. Mutta en siinä tarakalla istuessani voinut olla pohtimatta että tällaista se on elämässäkin. Vaikka tietää missä tavoite on ja kuinka simppeliä sinne on mennä, on arki usein yhtä syheröä sinne ja syheröä tänne upperseineen ja downerseineen. Ja jos ei jollainen ihmeen konstilla pidä asiaa tuoreena mielessä – vaikkapa sitten aarrekartan tai jonkin muun kosmisen kompassin avulla – on mahdollista uppoutua elon mutkateiden lumoon ja päätyä lähtöpisteeseen aina säännöllisin väliajoin.

Enkä sano että se olisi huono homma. Matka voi olla oikein mukavaa niinkin. Kuitenkin jos haluaa johonkin, on hyvä miettiä miten ja millaisin työkaluin sinne navigoi. Koska syheröt ei maailmasta lopu.

Similar Posts

  • Pömpeli unelmille

    Hah. Oletko valmis jos toteutuukin se paras mahdollinen? Mun aiempien vuosien hajuherneistutukset ovat kuihtuneet kituliaina seitinohuina ennen kukintaa. Odotukset olivat siis tänä vuonna inhorealistisella tasolla. Koska luin että kasvi (jos lähtee kasvuun) tarvitsee tukea, kävin ostamassa sellaisen kaksimetrisen pömpelin, mutta usko ei riittänyt sen asentamiseen. Se kun pitää laittaa paikoilleen jo silloin kun siemenet ovat…

  • Systeemin lumoissa

    Rehellisyys itselle. Siinäpä pirullisen hankala laji. Kun kaikki on hiukan suhteellista. Että verrattuna mihin olen sitä tai tätä tai asiat on niin tai näin. Ja muuttuuko mielipide tai ajatus asiasta jos olen syönyt tai nukkunut hyvin. Ja entä jos kahdenkymmenen vuoden takaiseen ihmissuhdekonfliktiin saankin yhtäkkiä uuden tajunnanräjäyttävän näkökulman jonka johdosta alan epäillä ovatko muutkaan uskomukseni…

  • Aarrekartta on prosessi

    Tuleeko sulla sanasta aarrekartta mieleen hiukan heppoinen juttu, jossa laitetaan vaurautta ja ihmissuhdeonnea symboloivat kuvat paperille ja sitten istutaan odottelemaan että kosminen konsultointi saa paketin matkaan? Voi se olla sellaistakin. Ja voi se olla paljon enemmänkin. Mun maailmassa aarrekartta on parhaimmillaan väkevä työkalu, jossa on kolme erilaista osaa. Ensimmäisessä lisätään tietoisuutta omista tarpeista ja toiveista,…

  • Millainen järjestely prosessina on?

    Joskus se on kuin sipulinkuorimista. Päällimmäinen kerros on ohuen ohut eikä siitä oikein edes saa kiinni. Kerroksia piisaa ja aina välillä turskahtaa kyyneleitä. Joskus taas alitajunta on asiaa jo niin pitkälle työstänyt ihmisen sitä lainkaan tiedostamatta, että siinä kohtaa kun varsinainen tavaratyö aloitetaan niin päätökset syntyy – tai pikemminkin tulevat ilmoille – nopeasti ja homma…

  • Tunteita ja tuoksuja

    Ei se ole kivaa, ainakaan aina. Ja kun se on tarpeeksi arkista niin välttämättä edes palkinto ei oikein lämmitä. Nimittäin järjestely. Vaikka työkseni sitä teen ja pidän kannustavia palopuheita aiheesta niin kyllä se joskus on vaan sillin ja etikantuoksua keittiössä. Siitä on luksotiikka kaukana. Eikä se pikkuhomma välttämättä edes taitu vartissa. Varsinkin jos edellisestä kerrasta…

  • SANOJEN TAIKAA

    On vissi ero siinä täytyykö tai onko pakko vai saako jotain tehdä. Se vaikuttaa sekä siihen tapahtuuko motivoitumista että siihen miltä asia ja tekeminen tuntuu. Mulla on sellainen helmasynti että sorrun viljemään yleistäviä ja ehdottomuuksia luovia sanoja aina tai koskaan. Ja varsinkin se koskaan tuppaa aina tulemaan bumerangina jotenkin takaisin. Olen jo elänyt niin monta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *