Millainen järjestely prosessina on?
Joskus se on kuin sipulinkuorimista. Päällimmäinen kerros on ohuen ohut eikä siitä oikein edes saa kiinni. Kerroksia piisaa ja aina välillä turskahtaa kyyneleitä.
Joskus taas alitajunta on asiaa jo niin pitkälle työstänyt ihmisen sitä lainkaan tiedostamatta, että siinä kohtaa kun varsinainen tavaratyö aloitetaan niin päätökset syntyy – tai pikemminkin tulevat ilmoille – nopeasti ja homma etenee sitä mukaa kun tavararyhmä otetaan työn alle.
Ja kaikkea siltä väliltä.
Ja jos pohditaan millainen on onnistunut prosessi niin siinäkin on laaja skaala. Jollekin se on sitä että koti on ns käyty läpi, vastaa nykyelämän tarpeita ja arki on sujuvaa ja sopivasti ehkä myös etenevää. Toiselle onnistuminen voi olla sitä että saa juonen/langan päästä kiinni ja alkaa uskoa kykyynsä oppia uusia arjen taitoja siinä missä kolmannelle se voi olla sitä että esineille tulee uusi luokitus; ‘aarre’ saakin nimekseen ‘poistettava’ tai ‘tutkittavat lehtiartikkelit’ otsikoidaan ‘aikavarkaiksi’.
Onnistuneeksi prosessia kaikissa lopputulemissa sanoisin silloin kun se on ihmiselle itselleen sopiva. Kooltaan ja vauhdiltaan sellainen että vastustuksen ei tarvitse koko ajan huutaa punaisena. Ja jollain tasolla jotain tapahtuu. Hyvät kysymykset ovat siitä mahtavia että kun ne on esitetty, sisäinen järjestelmämme suorittaa vastauksen hakua paljon pidempään kuin tietoinen mielemme ymmärtää.
Käytännössä järjestelemisen periaate on simppeli. Kokoa, valitse, järjestä. Touhusta kuitenkin tulee välillä jännää kun seasta löytyykin monenlaisia uskomuksia, tunteita ja muistoja. Ja se on mun mielestä yksi parhaita syitä ryhtyä koko puuhaan. Tämä on yksi tapa opetella tunnistamaan ajatuksiaan. Ja vaikka prosessin edetessä huomaisikin, että se homma ei taidakaan yhden elämän aikana valmistua, niin palkintona on silti sujuvampi arki.
Tai ainakin hiukan vähemmän sekoilua 🙂
